Ydinvoima on mielipiteitä jakava aihe. Toiset ovat ydinvoiman puolesta sen etujen takia, mutta toiset taas sitä vastaan sen suurten ongelmien takia. Ydinvoiman ongelmat on nähty monta kertaa vuosikymmenien aikana muun muassa Venäjällä sekä Japanissa ydinvoimalassa tapahtuneen virheen takia, joka johti monen sadan ihmisen kuolemaan ja tuhansien kärsimiin jälkivaikutuksiin.

Uraanin louhinnan jätteet

Yksi ydinvoiman suurimpia ongelmia on uraaninlouhinnasta tulevat jätteet. Ongelmana on ennen kaikkea jätteiden radioaktiivisuus. Puoli kiloa uraania johtaa noin tuhanteen kiloon radioaktiivista hiekkaa sekä radioaktiivista lietettä. Hiekka kasataan yleensä jopa satoja metrejä korkeiksi kasoiksi. Erittäin vaaralliseksi ja ongelmalliseksi laitteen tekee sen radioaktiivisuus, sillä jopa 85% uraanin radioaktiivisuudesta säilyy jätteessä. Myös jätteen kemiallinen koostumus on erittäin myrkyllinen, sillä se sisältää useita raskasmetalleja. Hiekka ja lieju leviävät ympäristöön ja tuovat mukanaan radioaktiivista pölyä ja radonkaasua. Nämä aiheuttavat keuhko-ongelmia sekä ihmisille että eläimille. Uraaninlouhinta-alueet pysyvät radioaktiivisina erittäin kauan, jopa satoja tuhansia vuosia, sillä jätteen sisältämien aineiden, kuten torium-230:n ja radium-226:n puoliintumisajat ovat vuosituhansia.

Vaikka louhinnan jätteet pidetään huolellisesti omilla jätealueillaan, niitä pääsee toisinaan leviämään ympäristöön. Ympäristöön päästessään ne saastuttavat sekä vesistöjä että pohjavesiä ja vahingoittavat kaikkia vesistöstä vettä käyttäviä. Erityisesti kaivosalueiden asukkaat ovat suuressa vaarassa, sillä jäteongelma näillä alueilla on todellinen. Muun muassa syöpäkuolleisuus näillä aleilla on huomattava verrattuna muihin alueisiin.

Ydinjäte suurimpana ongelmana

Ydinvoiman suurin ongelma on radioaktiivinen ydinjäte. Ydinjätettä ei voida tuhota ja se on kaikille elämänmuodoille erittäin vaarallista. Tästä johtuen se on siis säilöttävä tiiviisti ja varmasti niin, ettei se pääse kosketuksiin minkään kanssa. Jätettä muodostuu, kun uraanimalmi jalostetaan käyttökelpoiseksi. Esimerkiksi Fukushiman ydinvoimalan onnettomuus vuonna 2011 todisti, että ydinjäte on todellinen ongelma, eikä yksikään säiliö ole tarpeeksi luotettava sen säilömiseen. Japanin rannikolle iskenyt tsunami tuhosi alueen ja vaurioitti ydinvoimalaa erittäin pahasti, joka tulee vaikuttamaan Japaniin vielä monta vuosituhatta tapaturman jälkeen.

Myös käytetty polttoaine tuottaa oman uhkansa ja on siis myös ydinjätettä. Kun ydinpolttoaine poistetaan reaktorista, se säteilee niin voimakkaasti, että se tappaa kenen tahansa lähistöllä suojatta olevan. Polttoaineen säteilyaktiivisuus reaktorista poistettaessa on jopa 5 000 000 000 MBq/kg. Jotta juuri reaktorista poistetun polttoaineen lähistöllä voidaan oleskella, on etäisyyttä oltava ainakin muutama metri tai metrin paksuinen betonieste. Käytetty polttoaine säilyy radioaktiivisena ja hyvin vaarallisena kauan sen jäähtymisen jälkeenkin, vaikka on totta, että aktiivisuus vähenee nopeasti. Vielä vuoden jälkeen jäähtymisestä aktiivisuus on noin 100 biljoonaa MBq/kg, joka riittäisi tuhoamaan sekä ympäristön että sen asukit muutamassa minuutissa. Ihmisen kuolemaan riittää kolme minuuttia, jos aineesta oleskellaan metrin säteellä. Vielä 10 000 vuodenkin päästä säteilyannos yhdessä tunnissa käytetyn polttoaineen lähettyvillä on vuosittainen luonnosta saatava säteilyannos. Jätettä on siis säilöttävä satoja tuhansia vuosia, ennen kuin se on täysin säteilemätöntä ja turvallista käsiteltäväksi tai tuhottavaksi.

Myös reaktorissa käytetyt polttopuut muodostavat suuren vaaran. Polttopuut ovat käytön jälkeen voimakkaasti radioaktiivisia ja ne täytyy säilöä turvallisesti. Radioaktiivisuus laskee nopeasti, ja jo vuoden säilytyksen jälkeen jäljellä on enää noin sadasosa alkuperäisestä määrästä. Lopulta puut sijoitetaan kallioperään niiden jäähdyttyä kokonaan. Peruskallioon jätteen tai polttopuiden sijoittaminen ei kuitenkaan ole täysin vaaratonta, sillä pohjakalliossa virtaa pieni määrä pohjavettä, joka voi helposti viedä radioaktiivisen jätteen osia joko meriin tai pintaveteen. Tällaisessa tapauksessa radioaktiivisen jätteen poistaminen kalliosta ja sen sijoittaminen toisaalle olisi erittäin vaikea, ellei jopa mahdoton tehtävä, sillä radioaktiivisuus olisi mitä luultavimmin siirtynyt siihen mennessä myös itse kallion sisäpintaan.

Vaarallista jätettä on pidettävä tarkasti silmällä. Radioaktiivisen jätteen aktiivisuutta on mitattava ja jätettä on tarkkailtava turvallisuussyistä. Tähän kuluu vuosittain satoja tuhansia euroja ympäri maailman.

Jätteiden asettaminen luontoon on suuri riski

Radioaktiivista jätettä on vaikeaa säilöä turvallisesti minnekään. Yksi paikka on peruskallio, jossa jäte olisi niin syvällä, ettei se sieltä pääse vahingoittamaan maan pinnan eläimistöä ja kasvistoa. Kuten edellä mainitsimme, tämäkään ei kuitenkaan ole aina hyvä ratkaisu, eikä kukaan voi tietää vuosisatojen vaikutuksia peruskallioon ja luontoon, jotka tulevat säilytyksen seurauksena. Muita ehdotettuja paikkoja jätteen säilömiselle ovat muun muassa merenpohja, avaruus tai vain jätteiden säilyttäminen, kunnes niille jonain päivänä keksitään jotakin käyttöä tai muu ratkaisu.

Suurin osa maailman monista ydinvoimaloista toteuttaa tällä hetkellä näistä viimeistä vaihtoehtoa, joka asettaa voimalan ympäristön ja sen työntekijät suureen vaaraan vahingon sattuessa. On yleisessä tiedossa, etteivät padot tai säiliöt ole kaikkialla riittävän paksuja tai tehokkaita säilyttääkseen jätteen radioaktiivisuuden, ja sitä pääsee monin paikoin vuotamaan ympäröivälle alueelle. Myös maanjäristysten ja muiden luonnonkatastrofien sattuessa radioaktiivisen jätteen säilyttäminen epäturvallisissa oloissa on erittäin vaarallista sekä voimalalle itselleen, että sitä ympäröivälle alueelle ja kaikille sen ihmisille.